22.1.1998

Kanne Lappeen kihlakunnanoikeudessa

A on B:tä vastaan ajamassaan kanteessa kertonut, että he olivat yhdessä ostaneet Lemin kunnan Vainikkalan kylässä sijaitsevan tilan vanhemmiltaan syytinkikaupalla vuonna 1964. A oli hoitanut tilaa kokopäivätoimisesti. B taas oli asunut tilalla, mutta käynyt töissä muualla. Tilalle oli vuonna 1974 valmistunut uusi päärakennus, johon olivat muuttaneet B, A perheineen sekä B:n ja A:n äiti X. Vuonna 1979 tilalle rakennettiin kesämökki, jonka rantaa ruopattiin 1980-luvun alussa. Peltoja salaojitettiin 1980-luvulla.

X kuoli vuonna 1988. Tämän jälkeen B pani vireille halkomistoimituksen. Tila jaettiin omistusosuuksien mukaisessa suhteessa. Itä-Suomen maaoikeus on antanut ratkaisunsa halkomisasiassa 1.9.1992. A sai halkomisessa maatilan talouskeskuksen rakennuksineen ja pellot. B:lle jaettiin pääasiassa metsää. A määrättiin maksamaan B:lle tilikorvausta rakennusten lunastamisesta maaoikeuden päätös huomioon ottaen 339 718 markkaa.

A katsoi B:n saaneen perusteetonta etua ja hyötyä A:n yhteisen tilan hyväksi tekemästä työstä ja siihen yli oman osuutensa panemista kustannuksista. Lisäksi A vaimoineen oli huolehtinut X:n syytingistä lukuunottamatta B:n osuutta asunnosta. X:n hautajaiskulut oli maksanut A yksin.

Sen vuoksi ja kun tällaista hyötyä ei ollut voitu ottaa halkomisessa huomioon, A vaati, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi saamastaan perusteettomasta hyödystä

1) uuden asuinrakennuksen osalta 173 600 markkaa,

2) kesämökin osalta 48 700 markkaa,

3) kesämökin edustalla olevan rannan ruoppauksesta 5 320 markkaa,

4) pellon salaojituksen kustannuksista 20 615 markkaa,

5) äidille pidätetyn syytinkieläkkeen suorittamisesta aiheutuneista kustannuksista 31 900 markkaa,

6) äidin hautauskustannuksia 3 805,82 markkaa ja

7) maatilan investointeihin otettujen lainojen koroista 63 000 mk.

Korvaukselle on vaadittu 16 prosentin korkoa kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä.

Vastaus

B on kiistänyt kanteen. Hänen rakennusten käyttönsä oli ollut huomattavasti vähäisempää kuin perheellisen A:n ja hän oli lähes yksin huolehtinut tilan metsien hoidosta. B oli myös osallistunut rakennus- ja muihin kanteessa tarkoitettuihin töihin. Kohtien 5 ja 6 osalta B on katsonut, että X:n eläkerahojen käytöstä olisi tehtävä tili ennen kuin B:ltä voitiin vaatia sanotuissa kohdissa mainittua suoritusta. Vielä B on katsonut, että kaikki vaatimukset, jotka kohdistuivat ennen 19.1.1983 tapahtuneisiin suorituksiin, olivat vanhentuneet yleisen kymmenen vuoden vanhentumisajan kulumisen vuoksi.

Kihlakunnanoikeuden ratkaisu 3.6.1993

Kanteen kohdissa 1 - 4 ja 7 oli kysymys asianosaisten yhtä suurin osuuksin omistamaan tilaan ennen halkomistoimitusta kohdistuneista työ-, tarvike-, perusparannus- ja muista kustannuksista. Mikäli A:n maksama osuus näistä kustannuksista ja hänen tilan arvoa kohottanut työpanoksensa on ollut suurempi kuin B:n, halkomisen lopputulos huomioon ottaen B on saattanut saada perusteetonta etua. A ei kuitenkaan ole ennen 5.12.1991 lopetettua halkomistoimitusta esittänyt B:lle näiltä osin vaatimuksia. Sikäli kuin vaatimuksia suoritetuista kustannuksista ei ollut esitetty kymmenen vuoden kuluessa saatavan syntymisestä, kihlakunnanoikeus on katsonut saatavan vanhentuneen.

Kihlakunnanoikeus on selostamansa näytön perusteella katsonut kohtien 1 - 4 ja 7 osalta, ottaen huomioon myös sen, että asianosaiset olivat riidatta käyttäneet yhdessä omistamaansa tilaa vuodesta 1964 lähtien, jääneen näyttämättä, että suoritettu työ ja kustannukset olisivat jakaantuneet kanteessa väitetyin tavoin epätasaisesti A:n ja B:n välillä.

Kanteen kohtien 5 ja 6 osalta kihlakunnanoikeus on todennut, ettei jutussa ole käynyt ilmi, että niiltä osin olisi aikaisemmin kohdistettu B:hen vaatimuksia. A ei ollut esittänyt selvitystä siitä, missä määrin hän oli omin varoin maksanut näissä kohdissa mainittuja kustannuksia, kun otettiin huomioon X:n saama vanhuuseläke. B:n ei siten näiltä osin voitu katsoa saaneen perusteetonta etua.

Kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 21.6.1995

Valituksessaan A toisti kanteensa.

Kanteen eri kohtien osalta hovioikeus lausui seuraavasti.

Kohdat 1 ja 2

Asuinrakennuksen ja kesämökin rakentamiseen pannut kustannukset olivat sellaisia A:n ja B:n yhteisesti omistaman tilan kehittämiseen käytettyjä kustannuksia, joista A oli oikeutettu perimään oman osuutensa ylittävän osan B:ltä. Kysymyksessä oli rahamääräinen edunpalautussaatava, joka vanheni yleisten vanhenemissäännösten mukaan kymmenessä vuodessa saamisoikeuden syntymisestä eli perusteettoman edun siirtymishetkestä. Hovioikeus katsoi, että perusteeton etu oli tässä tapauksessa syntynyt silloin, kun A oli käyttänyt tilan kehittämiseen varoja yli oman osuutensa.

Esitetyn selvityksen mukaan tilan asuinrakennus oli rakennettu vuonna 1974 ja kesämökki vuonna 1979. Näiden osalta perusteettoman edun suoritusta työ- ja tarvikekustannuksista ei ollut vaadittu kymmenen vuoden kuluessa saamisoikeuden syntymisestä, joten kanteessa esitetyt vaatimukset olivat näiltä osin vanhentuneita.

Kohdat 3 ja 4

Mökkirannan ruoppaus oli todistajana kuullun Y:n mukaan tehty vuonna 1983. Salaojitus oli toteutettu 1990-luvulla. Ruoppaus- ja salaojakustannukset eivät perustuneet tositteisiin vaan teoreettiseen laskelmaan, jossa lähtökohtana oli laskelman tekohetken kustannustaso.

Töiden tekohetkellä B ja A eivät olleet sopineet kustannusten korvaamisesta eikä heidän ollut näytetty edes tarkoittaneen korvausta suoritettavaksi. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi vastoin B:n kiistämistä käyttänyt näihin töihin varojaan tai työpanostaan yli oman osuutensa.

Kohta 5

Saatava oli vanhentunut siltä osin kuin sitä on vaadittu aikaisemmalta ajalta kuin haasteen tiedoksiantoa edeltäneiltä 10 vuodelta.

A ja B perheineen olivat eläneet samassa taloudessa X:n kanssa X:n kuolemaan asti. Syytinkieläkkeen suorittamisesta ei ollut tarkemmin sovittu A:n ja B:n kesken.

Vaikka A oli viljellyt tilaa ja B oli ollut tilan ulkopuolella töissä tämä ei osoittanut, että A olisi vastoin B:n kiistämistä suorittanut X:lle, jolla itselläänkin oli ollut eläketuloa, syytinkieläkettä yli oman osuutensa. Hovioikeus katsoi, että vaatimus perusteettomasta edusta oli jäänyt näyttämättä.

Kohta 6

Lausumillaan perusteilla hovioikeus katsoi kanteen tältä osin näytetyksi.

Kohta 7

Saatava oli vanhentunut siltä osin kuin sitä oli vaadittu aikaisemmalta ajalta kuin haasteen tiedoksiantoa edeltäneiltä 10 vuodelta.

Muilta osin hovioikeus totesi, että vaatimus maatilan investointeihin otettujen lainojen korkohyödystä perustui pankinjohtaja Z:n todistajankertomukseen ja laskelmiin. Näissä laskelmissa ei ollut yksilöity lainojen käyttötarkoitusta ja tarkkoja lainakohtaisia vuosittaisia korkomääriä, vaikka tällainen selvitys olisi ollut ilmeisesti esitettävissä. Hovioikeus katsoi, että vaatimus perusteettomasta edusta oli jäänyt näyttämättä.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että B velvoitettiin suorittamaan A:lle osuutenaan hautauskuluista 3 805 markkaa 82 penniä 16 prosentin korkoineen 3.6.1993 lukien.

Eri mieltä ollut jäsen Kurri on lausunnossaan katsonut, että A:n kanteen kohdat 1 - 4 ja 7 liittyivät siihen, että A:n ja B:n vuodesta 1964 puoliksi omistama tila oli jaettu heidän kesken 5.12.1991 päättyneessä halkomistoimituksessa. Itä-Suomen maaoikeuden päätös 1.9.1992 halkomistoimituksesta tehtyihin valituksiin oli saanut lainvoiman. A oli saanut kiinteistöstä arvokkaamman osan kuin B. Sen vuoksi A oli jaossa velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi 339 718 markkaa ilman korkoa vuoden 1992 loppuun mennessä.

A:n kanne mainittujen kohtien osalta perustui siihen, että A:n maksettavaksi määrätyn korvauksen vuoksi B sai A:n kustannuksella perusteetonta etua. Halkomistoimituksessa ei ollut voitu ottaa huomioon sitä, että A oli joko kokonaan tai pääosin vastannut tilan asuinrakennuksen, kesämökin, mökkirannan ruoppauksen ja peltojen salaojituksen kustannuksista ja muista maatilan investoinneista. Niiden johdosta tilan arvo oli kohonnut kaupanhetkisestä arvosta. B oli tilan halkomisessa saanut hyväkseen puolet tilan arvonnoususta vaikkei hän ollut vastaavassa määrin tai ollenkaan osallistunut arvonnousun aikaansaamiseksi tehtyihin investointeihin.

Kun väitetty perusteeton etu oli syntynyt vasta tilan halkomisesta, korvaussaamisen vanhentumisen oli katsottava alkavan vasta halkomisen lainvoimaiseksi tulosta, joka oli tapahtunut vuonna 1992. Kun vanhentumisaika oli kymmenen vuotta, korvaussaatava ei ollut kanteen näiltä osin vanhentunut.

A:n kihlakunnanoikeudessa kertomasta sekä hänen kuulustuttamiensa todistajien kertomuksista ja hänen esittämistään asiakirjoista ilmeni, että A oli perheensä kanssa harjoittanut tilalla maataloutta. B oli luovuttanut osuutensa tilan pelloista A:n käyttöön. B oli 1960-luvun lopusta alkaen työskennellyt tilan ulkopuolella Lappeenrannan kaupungissa. Tilalle oli vuonna 1974 valmistunut uusi asuinrakennus ja vuonna 1979 kesämökki. Tilalta saatua puutavaraa ja B:n vapaa-ajan työpanosta lukuunottamatta A oli oman työpanoksensa lisäksi vastannut rakentamisesta maksamalla rakennuskustannukset niitä varten otetuilla lainoilla ja maksamalla lainat maataloudesta hankkimillaan tuloilla. Mökkirannan ruoppauskustannuksista ja peltojen salaojituksen kustannuksista A oli vastannut yksin. Halkomisessa asuinrakennuksen arvoksi oli katsottu 400 000 markkaa ja kesämökkirakennuksen arvoksi 120 000 markkaa. Kesämökkitontin arvoksi oli katsottu 100 000 markkaa ja peltojen arvoksi noin 180 000 markkaa. Sekä A:n että B:n esittämän selvityksen perusteella B:n panokseksi asuinrakennuksesta ja kesämökkirakennuksesta oli arvioitava viidennes eli asuinrakennuksesta 80 000 markkaa ja kesämökistä 24 000 markkaa. Ruopatun mökkirannan, joka oli otettu huomioon halkomistoimituksessa, arvoksi oli katsottava mökkitontin arvosta 8 000 markkaa. Salaojituksen, joka myös oli otettu halkomisessa huomioon, arvioitiin nostaneen peltojen arvoa 20 000 markalla. Kun halkomisessa ei ollut otettu A:n mainittua panosta huomioon, B oli saanut A:n kustannuksella oikeudettomasti perusteetonta etua asuinrakennuksen osalta 120 000 markkaa, kesämökin osalta 36 000 markkaa, mökkirannan ruoppauksen osalta 4 000 markkaa ja peltojen salaojituksen osalta 10 000 markkaa eli kohtien 1 - 4 osalta yhteensä 170 000 markkaa. Kohtien 5 - 7 osalta Kurri päätyi samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Kurri velvoitti B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi perusteettomasta edusta 170 000 markkaa ja hautauskustannuksista 3 805,82 markkaa eli yhteensä 173 805,82 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.6.1993 lukien.

Perustelut

A ja B ovat vuonna 1964 ostaneet puheena olevan tilan vanhemmiltaan siten, että he tulivat omistamaan tilan puoliksi. Kauppahinta maksettiin pääosin tilalla vanhemmille annettavana eläkkeenä. A ja B ovat hallinneet tilaa yhdessä aina tilan halkomiseen saakka. A on perheineen harjoittanut tilalla päätoimisesti maataloutta, kun taas B on vuodesta 1968 alkaen ollut kokopäivätyössä vieraan palveluksessa. B on vuokrannut osuutensa tilan pelloista ja maatalousrakennuksista A:lle ja tämän vaimolle.

Tilalle on rakennettu vuonna 1974 uusi päärakennus ja vuonna 1979 kesämökki. Kesämökin rantaa on ruopattu 1980-luvun alussa. Tilan peltoja on salaojitettu 1980-luvulla. Kaikki nämä toimenpiteet ovat nostaneet tilan arvoa.

Tilalla ovat asuneet B, jolla ei ollut perhettä, A perheineen sekä B:n ja A:n äiti X vuonna 1988 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. B on syntyneiden erimielisyyksien vuoksi muuttanut tilalta toukokuussa 1989.

Tila on B:n hakemuksesta halottu ja toimitus on saanut lainvoiman vuonna 1992. Halkomisessa tila on jaettu siten, että A on saanut tilan rakennukset ja pellot ja B on saanut pääasiassa metsää. Koska A:n saama omaisuus hänen osuuteensa tulleiden rakennusten vuoksi oli arvokkaampi kuin B:n saama osuus, A on velvoitettu suorittamaan B:lle korvausta maaoikeuden halkomistoimitukseen tekemä muutos huomioon ottaen 339 718 markkaa.

A:n kanne perustuu asuinrakennuksen, kesämökin, rannan ruoppauksen ja peltojen salaojituksen osalta siihen, että A:n työ- ja rahoituspanos näihin tilan arvoa kohottaneisiin hankkeisiin on ollut suurempi kuin B:n panos ja että yhteisymmärryksessä toteutettuihin hankkeisiin oli ryhdytty sopimatta töiden ja kustannusten korvaamisesta. Nämä hankkeet ovat tarkoittaneet sellaisia yhteisomistajien kiinteistön käyttömahdollisuuksia parantavia ja arvoa kohottavia toimenpiteitä, joiden rahoittamiseen yhteisomistaja ei ole velvollinen osallistumaan ilman suostumustaan. Sen vuoksi A:lla ei ole ollut oikeutta yhteisomistussuhteen kestäessä kohdistaa vaatimuksia B:hen sen johdosta, että hänen tilan arvoa nostaneisiin toimenpiteisiin panemansa työ- ja rahasuoritukset mahdollisesti ovat olleet B:n suorituksia suuremmat. Tilanne on muuttunut, kun yhteisomistussuhde on halkomisessa purettu. Puheena olevan kaltaisia työ- ja rahoituspanosten eroja ei ole jakolainsäädännön mukaan ollut mahdollista ottaa halkomisessa huomioon, vaan tila on jaettu omistussuhteiden mukaisesti. Näin ollen vasta halkomisen yhteydessä tilan arvoa kohottaneiden työ- ja rahasuoritusten erilaisuudesta ehkä johtuva epäsuhde on toteutunut. Tällaiseen epäsuhteeseen perustuva edunpalautussaatava on siten syntynyt vasta tilan halkomisen yhteydessä ja saatavan kymmenen vuoden vanhentumisaika on alkanut vasta halkomistoimituksen tullessa lainvoimaiseksi vuonna 1992.

Jutussa esitetyn kuittiaineiston ja muun näytön perusteella ei ole mahdollista suorittaa täsmällistä tilitystä A:n ja B:n tilan arvon kohottamiseksi tekemistä työ- ja rahasuorituksista. Jutussa ei ole käynyt ilmi, että enää olisi edes mahdollista saada käyttöön sellaista aineistoa, jonka perusteella tilitys voitaisiin tehdä. Kun näin on, mahdollisesti syntyneen epäoikeutetun edun määrä on arvioitava tässä jutussa esitetyn näytön pohjalta.

Kanteen eri kohdista Korkein oikeus lausuu seuraavasti.

Kohta 1 Asuinrakennus

Paikallisen osuuspankin johtaja on kihlakunnanoikeudessa todistajana kertonut, että A:lle oli uuden asuinrakennuksen rakentamista varten myönnetty osuuspankista sekä maatilalainaa että myös muuta lainaa. Maatalouden harjoittamisesta kertyneet tulot olivat tulleet A:n pankissa olleelle tilille. Näillä tuloilla A oli maksanut lainat. B:llä ei ollut tiliä osuuspankissa.

Asianosaisten ja todistajina kihlakunnanoikeudessa kuultujen, rakennustyöhön osallistuneiden kertomuksista käy ilmi, että A ja B ovat molemmat osallistuneet asuinrakennuksen rakentamiseen. A on voinut osallistua töihin veljeään enemmän, kun hän saattoi työskennellä rakennuksella aina, kun se maanviljelystöiden puolesta oli mahdollista. B on voinut osallistua töihin vain loma- ja vapaaaikoinaan. Työtä on teetetty myös ulkopuolisella työvoimalla. A on esittänyt tositteita hankituista rakennustarvikkeista ja maksetuista laskuista. Ulkopuoliset työntekijät ovat kertoneet A:n maksaneen heille palkkoja. B ei ole esittänyt näyttöä siitä, että hän olisi maksanut rakennuskustannuksia.

A:n käsityksen mukaan hänen osuutensa omana työnä tehdystä rakennustyöstä on ollut 75 prosenttia ja B:n osuus siten 25 prosenttia. B:n käsityksen mukaan osuudet ovat ollet yhtä suuret. Kun A kuitenkin on edellä selostetun näytön mukaisesti vastannut rakennuskustannuksista ja maataloudesta hankkimillaan tuloilla hoitanut talon rakentamiseen otetun lainan, hän on kartuttanut yhteistä omaisuutta yli oman osuutensa. A:n perheeseen on kuulunut vaimo ja neljä lasta, joten hänen osuutensa talon käytöstä on ollut suurempi kuin B:n. Toisaalta B on elänyt A:n perheen taloudessa eikä ole esitetty näyttöä siitä, että hän olisi osallistunut ruoka- ja muihin yhteisen talouden kustannuksiin. Nämä seikat otetaan huomioon harkittaessa B:n saaman edun määrää.

Halkomisessa asuinrakennuksen arvoksi on katsottu 400 000 markkaa. Korkein oikeus arvioi, että B:n saama oikeudeton hyöty asuinrakennuksen osalta on 80 000 markkaa.

Kohta 2 Kesämökki

Jutussa esitetyn selvityksen mukaan tilalle rakennettua kesämökkiä ovat olleet rakentamassa sekä A että B ja heidän lisäkseen kolme ulkopuolista työntekijää. Osa tarvitusta puutavarasta on otettu tilan omasta metsästä. Myös kesämökin osalta A on esittänyt kuitteja maksamistaan rakennustarvikkeista, kun taas B ei ole esittänyt tällaista näyttöä. A perheineen on saanut B:tä suuremman käyttöhyödyn kesämökistä, mikä seikka otetaan huomioon harkittaessa B:n saaman edun määrää. Halkomisessa kesämökin arvoksi on katsottu 100 000 markkaa. Korkein oikeus arvioi B:n saaman oikeudettoman hyödyn määräksi kesämökin osalta 10 000 markkaa.

Kohta 3 Rannan ruoppaus

Todistajana kihlakunnanoikeudessa kuultu koneurakoitsija on kertonut ruopanneensa tilalle rakennetun kesämökin rannan. A oli maksanut ruoppauskustannukset. Todistajana kuullun suunnitteluagronomin arvion mukaan ruoppauskustannukset ovat olleet 10 640 markkaa. Rannan laatu on otettu halkomisessa huomioon määriteltäessä kesämökin tontin arvoa. Rannan ruoppauksen arvoa ei ole halkomisessa eritelty. Korkein oikeus arvioi ruoppauksen korottaneen mökkitontin arvoa 4 000 markalla, joten B:n saaman oikeudettoman edun osuus tältä osin on 2 000 markkaa.

Kohta 4 Salaojitus

Jutussa on jäänyt tarkemmin selvittämättä, milloin peltojen salaojitus on tehty. Todistajana kuullun agronomin kertomuksesta voi päätellä, että pellot on ilmeisesti salaojitettu 1980-luvun alkupuoliskolla. Salaojituksen vaikutus peltojen arvoon on otettu huomioon halkomisessa. Mainitun todistajan salaojituksen kustannuksista ja salaojien taloudellisesta kestoajasta esittämien tietojen perusteella Korkein oikeus arvioi salaojituksen nostaneen peltojen arvoa halkomisessa 20 000 markalla, joten B:n tältä osin saama oikeudeton hyöty on 10 000 markkaa.

Kohta 7 Lainojen korot

Pankin antaman todistuksen mukaan "selvää tilan kunnostukseen liittyvää korkokulua vuosina 1969 - 1992 on ollut 127 235 markkaa". A on maksanut nämä korot. Kuten hovioikeus on todennut, jutussa ei ole esitetty yksilöityä selvitystä siitä, mihin lainoihin nuo korot kohdistuvat ja mikä lainojen käyttötarkoitus on ollut. Selvää on, että ainakin huomattava osa lainoista on ollut sellaisia, joilla on rahoitettu tilan arvoa kohottaneita hankkeita. Tilan arvonnousu on kuitenkin tullut otetuksi huomioon edellä kohdissa 1 - 4. Korkojen huomioon ottaminen tilan arvoa kohottavana tekijänä merkitsisi samoihin investointeihin perustuvan arvonnousun ottamista huomioon toiseen kertaan. Näin ollen hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei tältä osin ole aihetta.

Kohdan 6 osalta Korkeimmassa oikeudessa ei ole haettu muutosta ja kohdan 5 osalta hovioikeuden tuomion perustelut hyväksytään.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on toiminnallaan kohottanut tilan arvoa B:hen verrattuna enemmän kuin hänen omistusosuutensa olisi edellyttänyt. Jutussa on käynyt ilmi, että alkuaan oli tarkoituksena, että A ja B omistaisivat ja hallitsisivat tilaa pysyvästi yhdessä. Vasta äidin kuoleman jälkeen esiin tulleet riitaisuudet olivat johtaneet tilan halkomiseen. Mikään jutussa ei viittaa siihen, että tilan parantamiseksi toteutettuja investointeja tehtäessä ja rahoitettaessa olisi pidetty silmällä mahdollista tilan myöhempää jakamista. A ei siten ole voinut tarkoittaa toimenpiteillään B:n omaisuuden kartuttamista sillä tavoin kuin halkomisen lopputuloksen perusteella on tapahtunut. Näin ollen A:lla on oikeus saada B:ltä edellä selostettu kohtuullinen korvaus tilan arvoa korottaneista työ- ja rahasuorituksistaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B velvoitetaan suorittamaan A:lle hovioikeudessa 6 kohdan osalta tuomittujen hautauskulujen korvauksen 3 805 markan 82 pennin lisäksi 1 - 4 kohtien osalta yhteensä 102 000 markkaa, joten B:n on maksettava A:lle näiltä osin korvauksia kaikkiaan 105 805 markkaa 82 penniä 16 prosentin korkoineen 3.6.1993 lukien. B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi jutussa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, jotka kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia A.n oikeuden valvomiseksi, yhteensä 32 000 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen tämän tuomion antopäivästä alkaen. Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.